perjantai 17. toukokuuta 2013

Keskuskoulun tuunauskerho tuotokset herättävät kiinnostusta

Keskuskoulun väistötilojen sisäpihalle on luotu kiinostusta herättävä sisustus. Koulun tuunauskerho on maalannut kaikkien virkistykseksi yli kymmenen hauskaa ja houkuttelevaa maalausta kankaille ja laittanut ne esille omaan kouluympäristöönsä. Näitä maalauksia on kyselty kesäksi mm. Oriveden keskustan kaupunkisisustukseksi kohottamaan kaupungin ilmettä. Tervetuloa tutustumaan taideteoksiin lähemmin paikan päälle.

Musakerholaiset esiintyivät Koulu soi -konsertissa

Koulu soi -konsertti järjestettiin Yhteiskoulun juhlasalissa 18.4.-13 klo 19-21. Yhteiskoulun musakerholaiset esittivät yleisölle kappaleita suomalaisesta ulkomaiseen ja rockista klassiseen. Tämän tyyppinen kerhotoiminta luo alansa lahjakkuuksille upeita mahdollisuuksia esitellä osaamistaan.

torstai 2. toukokuuta 2013

Perusopetuksen kerhotoiminta esillä koulumessuilla. 

Yhteiskoululla järjestettiin 24.4.klo 18-20 kaikille avoimet koulumessut. Messuilla esiteltiin yhteiskoulun ja lukio opintoihin liittyvää toimintaa. Perusopetuksen/yhteiskoulun kerhotoiminta oli esillä messuilla omalla osastollaan kerhoesittelyillä ja konkreettisella paperitaittelupisteellä.